Papparainen, opetit minulle rakkaudesta.

Tapasin aamulla kaupassa papparan, jonka kanssa pysähdyin juttelemaan. Hän sanoi mua flikaksi ja se tuntui hyvältä. Auttelin siinä näennäisesti jotain, vaikka hän olisi selvinnyt yksinkin. Tuntui vain hyvältä olla siinä, veistää juttua, kiusoitella, nauraa ja taputtaa lähtiessä olalle. Joskus minäkin oon sellainen, jos saan elää vanhaksi. Taikinoin kepin kanssa kenties, kuljen hitaasti omissa ajatuksissani kuin tämän kuvan rouva. Saan harmaan kruunun. (Haaveilen sellaisesta. Kun se tulee, olen siitä ylpeä.)

Mun lapsuudenkodin naapurissa asui Maija-mumma. Kävin hänen luonaan monesti. Sain ekan kerran elämässäni siellä kahvia. Kahvi oli väkevää, mutta kohteliaisuudesta ryystin sen loppuun. Kaneliässät auttoivat asiassa. Vein Maija-mummalle tuliaisiksi orvokkeja äitin kukkapenkistä. Hän lauloi mulle 'Nuku nuku nurmilintu' ja otti mukaan kauppa-autolle. Suklaabanaani-pötkö oli parasta, sain sellaisen sieltä kerran. Mutta sain Maija-mumman kanssa oikeasti jotain paljon enemmän. Meidän kohtaamisissa oli jotain isompaa, aistin sen jo silloin.

Tänä aamuna papparaisen kohtaamisen jälkeen tunsin, että sydän aukee niin isolle että itkettää. Siellä se rinnassani venyi liitoksistaan. Oivalsin, että papparaista auttaessani autoinkin itseäni. Suurensin sydäntäni. Tein rakkaudelle tilaa tulla isommin. 

Opetus: Jos kaipaat rakkautta, mene ja rakasta ihmisiä. Huomaa ja juttele. Rakkaus ei tule sinuun ulkoapäin - se tulee sisältäsi. Rakkauden etsiminen maailmasta on turhaa, kuljet sen kanssa koko ajan. Käytä sitä.

Kiitos papparainen. Toivottavasti vakioveikkauksesi osuu kohdilleen.