Kantapään kautta

Kun vahinko on jo tapahtunut, mitä muuta voit tehdä, kuin antaa itsellesi anteeksi ja ottaa opiksesi? Olet varmasti ruoskinut itseäsi jo tarpeeksi. Lopeta. Armahda itsesi. Joskus on opittava hyvin kipeästi kantapään kautta. Suostu siihen. Se helpottaa.

Päiväkirja 3.11.2014

Tänään on surullinen aamu. Välillä tää tunne saa valtaansa. Tuska siitä, että jotain peruuttamatonta on tapahtunut. Näki kärsimyksen toisen silmissä, mutta ei uskaltanut sanoa sitä ääneen. Liittyi heti siihen määkivään kuoroon hymistelemään sanomatta totuutta: "Mä näen että sä kärsit." Sen sijaan oli heti pelkurina myöntelemässä "Kyllä tämä tästä, joo kyllä se siitä!". Miten antaa anteeksi itselleen, että oli pelkuri?

Annan nyt itselleni anteeksi, etten uskaltanut sanoa ääneen asioita. Toivon sillä alueella edelleen kehittyväni. Että uskallan sanoa, enkä enää niele sanoja ja sairastuta itseäni sillä. Tajusin justiin, kun mulle valehdeltiin, että valehtelija tekee väärin muita kohtaan, MUTTA ENNEN KAIKKEA ITSEÄÄN KOHTAAN. Keho reagoi valheeseen. Vaikka valheen vaikuttimena olis mitä, keho reagoi. Jos valehtelen "toisen mieliksi", tuhrin sekä häntä että itseäni.

Oon ollu ihan järkyttävä pelkuri. Ja se on se asia, mikä nyt on annettava ittelle anteeksi. Tarvin apua tähän möykkyyn sieltä valosta. Ensinnäkin, pelko satuttaa toista totuudella - ottakaa se pois. Toiseksi, pelko sanoa ääneen omaa sydämen totuutta - ottakaa se pois. Pelko siitä, että sanomalla totuuden menettää jotakin - ottakaa se pois multa. (Huomautus nykyhetkestä: pelottaa paljastaa että höpöttelen auttajilleni, mutta näin sitä mennään taas päin pelkojansa. Teen sitä. Oon tehnyt jo lapsesta asti. Se auttaa.)
Ja ah, tiedetään. Pian mulle tarjoillaan tilaisuutta kohdata tällainen tilanne. Tulee joku, joka peittelee jotain ja mun on uskallettava paljastaa hänet itselleen. No huh. Olen valmis ja valppaana. Auttakaa sitten. Rohkaiskaa ja auttakaa mua muistamaan silloin, mistä on kyse. Kiitos, kiitos, kiitos.