maanantai 11. maaliskuuta 2019

Vesipyörä vai myllykö oot?

Kirjoitin kaksi vuotta sitten tekstin myllystä ja vesipyörästä.  Etelä-Ranskan maalausreissulla näin tämän upean sammaloituneen vesipyörän ja vanha teksti muistui mieleeni. 



Vesimylly

Näen edessäni hiekkaisen tien ja nummen vihreän,
sen laidalla kivisen myllyn ja kosken, sekä vesipyörän.
Astun lähemmäs polkua pitkin, lähemmäs, ihan liki. 
Sitten muistan miksi itkin, miksi lähteä mun piti.

Vesi kuohuu ja pyörittää pyörää, sen hirret natisee,
niin kuin mieleni, ja työ tää, jonka alle kai uupunee.
Miksi tuntuu kuin uppoaisin, yhä vain aina uudelleen?
Vaikka nousisin ylöspäinkin, sama koski mut siemaisee.

Ei kunnolla kuivunut vesi, kun jo uudestaan sukelsin,
samaan liemeen, samaan virtaan - miten sen katkaisisin?
Mikä pyörittää pyörää tätä, mikä rattaani upottaa?
Minä on tuo ilkkuva vesi, joka hampaani kuluttaa?

"Oletko sinä vain vesipyörä, vai itse mylly sittenkin?
Oletko armoilla veden ja virran, vaiko itse sen vangitsit?
Ei sen tarvitse sinua syödä, ei rattaitas kuluttaa,
muista, rakentui se vuoksi hyödyn, se myllyäs voimistaa.

Et ole virran vanki, vaan kauho voimaa sen.
Vaikka edessä ois umpihanki sekin lopulta vain puronen.
Miten katselet asiaa niin elät, vesipyörä vai myllykö oot?
Vesi virtaava mielesi voima, ethän tyydy vain kohtaloos?

Ota mielesi virta haltuun, 
voit ohjailla kulkua sen.
Ja nähdä valkean kullan synnyn 
välistä myllynkivien."


Vesi elementtinä kiehtoo mua. Se kuvastaa niin monella tapaa elämän erilaisia kokemuksia ja tunteita. Veden äärellä koen oivalluksia, usein sanoja alkaa pulputa. Runoillessani vesi on monta kertaa antanut mulle symboliikkaa käyttöön, mutta lisäksi tunnen sen jotenkin itsessäni. En minä ole myllykään. Olen virtaavaa vettä. Enkä voi padota enää itseäni. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti