Vanha vuosi jää, murruinko? Toivon niin.

Vuosi 2016 on edustanut numerologisesti tarkasteltuna loppuunsaattamisen lukua 9. On puhuttu puhdistumisen vuodesta. Kohdallani tämä pitää ainakin hyvin paikkansa. Koen, että olen riisunut lähes kaiken vanhan yltäni, luonut nahkani jälleen kerran. Vuosi on ollut raskas, välillä jopa uuvuttava, mutta samalla myös hyvin elämänmakuinen. Olen mennyt kuin mummo lumessa, eteenpäin, tietäen että hyvä tulee, kun vaan nyt jaksan. Sitä paitsi matkanteosta voi ottaa ilon irti. Tehdä vaikka lumienkeleitä välillä.

Olosuhteissani tapahtui isoja muutoksia, urallani tapahtui merkittävä siirtymä kohti uutta, tavassani olla parisuhteessa tapahtui muutoksia, äitinä oleminen vaati jälleen uuden levelin saavuttamisen, tuli uusia maisemia, uusia ihmisiä. Tänä vuonna tapahtui paljon sellaista, mihin aiemmin olisin reagoinut panikoiden. Olen vieläkin kovin herkästi tunteva ja tulistuva, mutta osaan jo monessa kohtaa katsoa asioita kauempaa ja hyväksyen, sillä mistä minä tietäisin, onko minun silmissäni katastrofaaliselta näyttävä asia kuitenkaan kokonaisuuden kannalta katastrofi. Ei, ei se ole ollut. Kaikki on mennyt koko ajan sujuvasti eteenpäin. Vaikeat paikat sujuvammin, kuin aiemmin olisi mennyt. Mitä nopeammin päästää irti pelosta ja draamasta, sitä nopeammin pystyy löytämään rauhallisen toimintatavan ja myötätunnon tilanteissa kaikkia osapuolia kohtaan.

Siis vuosi 2016. Olit viimeistenkin esteiden voittamista, peloista luopumista, uuden opettelua, irrottautumista vanhoista unelmista, materiaalisia muutoksia, uusien kauniiden näkymien luomista - ja olet vaatinut minulta voimia. Ihan kuin jokin olisi tiristänyt minusta esiin pisaroita, verta tai kyyneliä, mutta maahan osuessaan ne puhkesivatkin kukkaan  niin nopeasti, nopeasti. Tätä kasvua on kaunista seurata. Kauneimpina kukkasina näen läheiseni ja monet kohtaamani ihmiset. Sylejä on ollut ja ihmeitä on tapahtunut. Unelmat ovat alkaneet tulla näkyviin. Vilkuttelemaan jo, että täällä ollaan mummo, kahlaa vain eteenpäin.

Ja olen valmiina uuteen kierrokseen. Vuosi 2017 aloittaa uuden yhdeksänvuotisen syklin numerologisen ajattelutavan mukaan. Oli siis jo korkea aikakin vähän riisuutua. Mutta murruinko? Miksi ylipäätään toivon, että olisin murtunut? Siksi, että kirjoitin itselleni kesällä Valorunon, joka kertoi, että kaikesta sisäisestä työskentelystäni huolimatta sydäntäni ympäröi vielä suojakuori. Kun on herkkä ja kaikki tuntuu niin syvällä, voi joskus vähän rakennella suojia. Sitä näköjään onnistuu rakentelemaan semmosia itseltään salaakin. Tai ilmeisesti se oli jotain vanhaa sekin. Louhintamenot ovat olleet muutaman vuoden meneillään, mutta pääsinkö jo paljaaksi asti? Murtuiko taika? En tiedä, mutta tässä on joululahjani teille - runo, jonka kirjoitin itselleni. Se on paljasta, jos jokin. ;)

Kivisydän, kivisydän,

jo kuoret murtuu.

Kivisydän, kivisydän,

vanhaan kipuun turtuu.

Salli sen hajota sen kylmän kuoren,

anna itsesi käydä yli tuulisen vuoren.

Kiipeä korkeammalle, kurkota vielä.

Näe itsesi seisomassa voittajana siellä.

Voitat itsesi, pelkosi, kaikki tyynni,

mene kauas, mene pitkälle

ja tiedät syyni.

Sua työnnän kohti kohtaloas, on tullut jo aika,

murtaa kivisen sydämen taika.

Uskalla kokea se vanha tuska,

loppu on silkkaa helpotusta.

Kun nyt et pakene, kun pysyt ja katsot sen loppuun, 

tiedät se kannatti, ei syytä hoppuun.

Kyyneleet näkymättömyyden, häpeän ja surun,

kaiken kylmyyden hajotat pois kuin purun.

Ja mitä jäljelle jää kun rakkaus sataa?

Sinä vuorella

ja alhaalla aika se mataa.

Hengität kevyesti, kevyemmin vuoristoilmaa

ja otat askeleen, toisenkin,

kohti uutta maailmaa.

Hyvää joulua sinulle ja potkua tulevaan vuoteen 2017 sekä uuteen alkavaan sykliin. 

Noustaan sinne vuorelle porukalla! <3