On niin valtava tarve kirjoittaa, ettei voi muuta kuin ruveta. Nyt tuntuu hirviän tärkiältä sanoa teille että rakastakaa. Rakastakaa itseänne. Nyt ei enää yhtään tuota itsenne kutistamista. Ei piiloutumista. Se loukkaava ihminen on sinulle siunaus. Älä pelkää häntä. Hän on tullut näyttämään sinulle, missä kohtaa sinussa on pelkoa. Kiitos hänen, voit löytää pelkosi ja kulkea sen yli. Marssia päättäväisin askelin. Jokaisella askeleella hyväksyen sinut. Enemmän, enemmän, enemmän.
Sinä olet hyvä. Sinä olet riittävä. Sinulla on oikeus.
Tunnetko, miten rakkaus sinussa vahvistuu. Olet niin kaunis, että meinaan luhistua tähän sydäntä repivään tunteeseen. Katson sinua, kun vahvistut. Kun kasvat. Ja olen niin sydäntäsärkevän kiitollinen elämälle. Sinä vapautat itsesi täysin kaikesta, mihin olit itsesi sitonut. Kaikista sitovista ajatuksista, jotka pitivät sinut kontallaan elämän edessä. Nyt kun olet noussut ylös ja otat ensimmäiset askeleesi kohti pelkoasi, minä hurraan sinulle taustalla. Olen niin ylpeä, että halkean! Sinä pystyt siihen. Olet upea!!!!
Pidän tänään valoillan ystävän luona ja uskon, että nämä sanat alkoivat syntyä minussa tätä iltaa varten. Tiesin jo pitkään, että illan teemana tulee olemaan rohkeus. Se alkoi vaan nyt tulemaan esiin niin voimalla, että oli pakko purkaa sitä tänne. Siksipä uskonkin, että tässä oli sanomaa muillekin, kuin valoiltaani tänään tuleville. Ole hyvä, ime siitä rohkeutta itseesi. Tiedät mitä sinun tulee tehdä. Tee se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti