Musertava onni

Yhtäkkiä tuli hetki, joka oli niin kaunis, että teki kipeää. Siinä hetkessä ymmärsin sydämessäni, hyvin hyvin syvällä, miten ohikiitävää kaikki on. Sydän meinasi pakahtua siihen paikkaan - haluten kerätä sisäänsä sen kaiken kauneuden, mitä aistein oli kerättävissä. Ilta-auringon, luonnon vihreyden, lintujen laulun, tuulen hiuksissa. Katse alkoi ahmia kaikkea mitä näkyi. Pieni epätoivo liikahti sisällä - haluan enemmän, haluan imeä itseeni tämän kaiken! Kunpa tämä kauneus ei koskaan päättyisi! Kuin alleviivatakseen asian, luonto lähetti luokseni vielä syreenin tuoksun. Tämäkin vielä! Itkenkö vai nauranko?

Musertava rakkauden tunne kietoutuu aina epätoivoon. Tietoon siitä, että irtipäästämisen aika tulee. Tietoon siitä, että on vain nyt ja se nyt on pian mennyttä. Haluaisi pysäyttää kuvan. Liikkumatta nyt kaikki! Jatkukoon tämä musertava onni ikuisesti. Antakaa sen jatkua.

Mutta kaikki muuttuu. Elämä on jatkuvassa liikkeessä.

Onnikin tekee liikettä. Välillä se on luonasi, tiiviisti kiinni sinussa. Suloisesti läsnä. Välillä on kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Mutta kun se on, voi Luoja, silloin kun se on - ota se vastaan. Anna sen tulla. Anna sen tulla.

Etsi onnea katseellasi ja kun näet sen, anna aistien viedä se sisääsi. Hiirenkorvat koivussa. Omenapiirakka ja jäätelö. Auennut kukka. Rakkaan iho. Keinuvat aallot. Se on etuoikeutemme ihmisinä. Kyetä aistimaan. Paljaat varpaat vedessä, nurmikolla, hiekassa. Auringon lämpö kasvoilla. Hyttysetkin. Auts! Mikä etuoikeus onkaan tuntea! Iholla ja sydämessä.
Kunpa muistaisin tämän päivän kauneuden ikuisesti.

Onni tuli auringonsäteenä. Otin sen vastaan, hyvästelläkseni sen pian.
Mutta hämäräkin on kaunis ja aamu tulee taas.