Suostuminen on vaikeaa. Se aiheuttaa syyllisyydentunteitakin. Eihän kauheuksiin saisi suostua. Pitäisi taistella. Mutta miten taistelet asiaa vastaan, jolle et voi mitään? Aloitin itse suostumisen oppikurssin vajaa kolme vuotta sitten, kun jouduin kertomaan kymmenvuotiaalle tytölleni, että hänelle suunnattoman rakas isä oli lähtenyt tästä maailmasta omasta tahdostaan. Itken vieläkin, kun muistan sen hetken. Että piti lyödä muutamalla sanalla oman lapsensa maailma pirstaleiksi. Mutta siitä alkoi meidän yhteinen suostumisen taipaleemme.
Hassua kyllä, olin juuri aiemmin kirjoittanut päiväkirjaani tekstejä suostumisesta. Enää en epäile yhtään, etteivätkö ne kirjoittamani hyväksymisen tekstit olisi tulleet minulle avuksi tuohon elämäni kovimpaan paikkaan. Mikään ei ole sattumaa. Jouduin samantien alkaa elämään tekstejäni todeksi ja voin kertoa, että sisäistä vastustusta nousi. Mutta kun tuon asian olin saanut sille asteelle, että kykenin jo sanomaan, että näin se meni ja suostun sinun valintaasi, suostun kohtalooni, antaudun elämälleni myös kaikkine kauheuksineen - jotain oleellisen vapauttavaa tapahtui. Suostuminen kauheuteen laajeni vähitellen elämässäni kaikkiin asioihin ja hermoilu turhista asioista loppui.
En kovin usein koe enää olevani myöhässä mistään, koska luotan, että kaikki tapahtuu oikealla ajallaan ja näin on ollut. En harmistu, jos en pääse johonkin tapahtumaan, koska tiedän, että se ei olisi juuri sillä hetkellä ollut minua varten. En yritä väkisin saada asioita tapahtumaan, koska luotan että asiat mitkä on minulle hyväksi, toteutuu. Hyväksyminen ja tieto siitä, että tällekin on syynsä, vapauttaa hurjasti energiaa omaan käyttöön. Kaikenlainen junnaaminen ja punnaaminen jää pois.
En tunne jääväni paitsi mistään, koska luotan siihen, että minulla on ja minulle tulee kaikki, mikä on minulle parhaaksi. Elämä on silloin stressittömämpää ja paljon hauskempaa. Voi löytää seikkailuja tilanteissa, joissa olisi aiemmin jumittanut vastustamaan ja hermoilemaan.
Tästä esimerkkinä on taannoinen korvasieniretki. Metsätaipaleella autoni alkoi keittää. Ei harmittanut, vaan lähdin uteliaana katselemaan ympärilleni ja etsimään, mitä täällä on juuri minua varten. Tiedän, että asioita järjestellään joskus mielenkiintoisilla tavoilla ja vastoinkäymisessä saattaa piileskellä odottamaton onni. Löysin metsästä valtavan kivenjärkäleen, joka alkoi puhutella minua. Sain siellä metsässä elämyksen ja runon, jota en olisi saanut, ellei auto olisi keittänyt. Tässä se on:
Kivi kivi väkevä
Kiven suuri Tietäjä
Loitsios mulle onni suuri
Loitsios mulle mun onneni juuri
Missä se on? Mistä sen löydän?
Sen kerrotko mulle, kuule pyyntöni nöyrän
"Oi lapsi, oi lapsi, sä kulkija maan,
mi' tiedä ei suuresta onnestaan
Se on syntyä tänne ja täällä kuolla
Toista on tähtien tuolla puolla
Paina nenäsi sammaleen, hengitä sitä
Silloin rakkaus ja onni sun syömmees itää
Sä olet ihminen, siunattu, nauti siitä
Sulje sieluusi muistot ja vaali niitä
Mit' oli olla kun koskea, nuuhkia sai
Mit' oli laulella luonnossa rai rai rai
Ps. Ei löytynyt korvasieniä, mutta kaikkea muuta ihanaa senkin edestä ;) Rairairai....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti