maanantai 1. helmikuuta 2016

Ajatuksen voima on melkoinen. Kirjoitetun ajatuksen voima vielä suurempi. Kirjoittakaa, ihmiset!

Päiväkirja 3.5.2014, Kirvelevä kivi


Sydän on kuin vereslihalla. Suru on ollut todella pinnassa ja yritän pitää huolen, että en vahingossakaan hautaa sitä. En peitä, en kiellä. Otan sen käsiini. Suru hehkuu kuin polttava kivi käsissäni. Hyväksyn sen. Siinä se nyt on, kirvelevänä. Katson sitä ja annan itselleni myötätuntoa. Tuollaista polttavaa kiveä olen rinnassani kantanut. Olen ollut urhea, mutta saan olla myös heikko. Minulla on suru. Enkelit pyytävät ojentamaan nyt kiven heille. He vakuuttavat, että kaikki on hyvin. Hän on vapaa, sinä olet vapaa, päästä irti, hyväksy, he sanovat. Näin oli, näin on nyt. Aika kuluu, elämä kirkastuu. Ojennan kiven enkeleille. He tulevat pyynnöstäni ympärilleni, uskomattoman kauniina. He ottavat kiven vastaan rakastaen. Samassa valo-olento minussa kirkastuu. Enkelit lähettävät minulle valon, rakkauden ja myötätunnon säteitä. Otan ne vastaan rintaani. Siihen kohtaan, josta irrotin kiven. Täytän sydäntäni nyt ilolla ja askel kevenee. Haluan nauraa, haluan rakastaa, tuntea kiitollisuutta.

Kun nostan katseeni kauemmas kirvelevästä kivestä, huomaan kultaisen kaupungin siintävän kaukana edessäpäin. Se on ollut siellä koko ajan. En nähnyt sitä maatessani raatona rannalla. Unohdin kaiken muun tuijotellessani kirvelevää kiveä rinnassani. Mitä enemmän kiveä katsoin, sitä suuremmaksi ja raskaammaksi se kasvoi. Nyt enkelit kantavat sitä puolestani. He siirtyvät sivuun - tekevät minulle tilaa molemmin puolin polkuani. Hymyilevät rohkaisevasti. Astu vain eteenpäin. Se odottaa sinua. En haluaisi jättää teitä, sanon. Emme me jää, he vastaavat. Kuljemme mukanasi. Joudut kuitenkin itse ottamaan askeleet kaupunkiin. Me emme voi kantaa sinua sinne. Silloin et olisi valmis. Et kestäisi sitä onnen määrää. Astele itse, pidä katseesi kohteessa. Vaikka tie olisi mutkainen ja kivikkoinenkin, tiedä, että kompastuessasi vain vilkaisu sivulle riittää. Siinä me olemme ja matkaamme kanssasi. Pärjäät hienosti. Nauti matkastasi. Tie vie perille, ei ole kiirettä. Näe polkusi kauneus. Silloin askeleesi jättävät jälkeensä kiitollisuuden kultapölyä ja joku toinen voi seurata jälkiäsi. Näytät tietä. Olet rakastettu, lapseni. Suuresti rakastettu. Anna itsesi pysähtyä, jos tarvitset lepoa. Anna itsesi jatkaa matkaa, kun aika on. Kaikki on hyvin, nyt ja aina.

1 kommentti:

  1. Olo on alaston, mutta aion avata päiväkirjaani teille lukijani. Koska se tuntuu nyt oikealta. Toki avasin sitä jo kirjassani Kerros kerrokselta, mutta täällä aion julkaista kokonaista tekstiä enkä pelkästään runoja, kuten aikaisemmin. Toivon,että joku saisi pohdinnoistani apua omiin taisteluihinsa. <3

    VastaaPoista